Uinnista on moneksi Uinti on Suomessa hyvin suosittu liikuntamuoto, jolla ei ole ainoastaan yhtä kohderyhmää. Sen harrastajat eivät ole ainoastaan aktiivisia urheilijoita, sillä mukaan mahtuu myös esimerkiksi kuntoilijoita, laihduttajia ja kuntoutujia. Uinti on monipuolista. Uinnin eri lajit tuovat harjoitteluun vaihtelua ja mielekkyyttä. Toisaalta uinnissa käytettävät apuvälineet, kuten uimalaudat, lättärit ja räpylät antavat vesiliikuntaan lisää tehoa [...]
Jarru-uikkarit – tehoa ja monipuolisuutta treeniin
Jarru-uimahousut ovat niin kunto- kuin kilpauimareille suunnatut shortsimaiset uimahousut, jotka nimensä mukaisesti tuovat lisävastusta uimatreeniin. Jarru-uikkarit puetaan normaalin uimapuvun/uimahousujen päälle, eikä niillä uiminen eroa juuri normaalista uinnista, ylimääräistä vedenvastusta lukuun ottamatta. Jarru-uimahousuilla pystyy uimaan kokonaisia treenejä, ja ne ovatkin vallan mainiot esimerkiksi pitkiin kelaussarjoihin. Varsinaisia tuloksia niillä kuitenkin voi saavuttaa ainoastaan säännöllisellä käytöllä, mutta ne [...]
Uinnin aloitus
Uintia voi harrastaa yksin tai ryhmässä. Jos haluaa kehittää uintitekniikkaansa tai harrastaa uintia ryhmässä, kannattaa liittyä uintiseuraan. Jos taas taidot ja motivaatio ovat tarpeeksi riittävät, voi uintia harrastaa yksinkin. Uintia aloittaessa kannattaa olla avomielinen ja oma-aloitteinen. Suomessa on paljon uimaseuroja, ja varsinkin pääkaupunkiseudulla niitä on useita kymmeniä joista valita. Seura kannattaa valita oman asuinpaikan ja [...]

